TUKIOPPILASTOIMINTA


Tukioppilastoiminta on peruskoulun yläluokilla toimiva tukijärjestelmä, joka perustuu vertaistuen ajatukseen. Koulujen tukioppilastoiminnan tukena ja toiminnan kehittäjänä toimii Mannerheimin Lastensuojeluliitto.


Tukioppilaat ovat 8.-9. luokkalaisia oppilaita, jotka koulutetaan toimimaan nuorempien oppilaiden kanssa ja heidän tukenaan.


Tukioppilastoiminnan tavoitteena on edistää hyviä toverisuhteita, kouluviihtyvyyttä, yhteisvastuuta sekä turvallista ja kannustavaa ilmapiiriä koulussa. Tukioppilas on tavallinen, vapaaehtoinen oppilas, joka haluaa toimia kouluyhteisön hyväksi ja auttaa muita oppilaita. Tukioppilaat tarvitsevat työnsä avuksi koko kouluyhteisön tuen. Tukioppilastoiminnan avulla aktivoidaan koko kouluyhteisöä osallistumaan.


Kiusaamisen ehkäisy on yksi tukioppilastoiminnan keskeinen teema. Tukioppilaat voivat olla tärkeitä koulukiusaamisen tunnistajia. He voivat toimia välitunneilla, ruokalassa, tunneilla jne. silminä ja korvina, jotka huomaavat kiusaamisen. Heille voi myös kertoa näkemästään ja kokemastaan. Tukioppilas voi myös lähteä kiusatun tukena kertomaan kiusaamisesta. Tukioppilaat tekevät myös työtä koulukiusaamisen ehkäisemiseksi. Esim. he pitävät luokkatunteja, joilla puhutaan myös kiusaamisesta, siihen puuttumisesta ja kaikkien kanssa toimeen tulemisesta. Tämän työn tarkoituksena on luoda toimivia ja turvallisia ryhmiä, joissa kaikki osaavat tehdä työtä kaikkien kanssa, luottavat toisiinsa, ovat avoimia ja suhteet koulun henkilökuntaan ovat vuorovaikutteiset.


Tukioppilastoiminnan ohjaavana opettajana on Anna-Liisa Pesola.

TUKIOPPILAAT lv. 2011 - 2012


8 lk:t
8a) Mervi Keränen, Severi Kyllönen

8b) Riitu Mäkeläinen, Veera Pöllänen, Marjut Väyrynen

8c) Ida Hyttinen, Annika Juntunen, Niko Mikkonen, Tiitus Tolonen, Anni Majahalme

8d) Milla Kinnunen

9 lk:t
9a) Sanni Harkoma, Kia Heikkinen

9b) Emilia Manninen, Monica Moisio, Katariina Seppänen, Heta Vikholm

9c) Iitu Haverinen

9d) Hanna Mulari, Anniina Seppänen

9e) Satu Tolonen

9f) Jenni Juntunen, Mikko Moilanen

 


OPPILASKUNTATOIMINTA


Koulumme oppilaat muodostavat oppilaskunnan. Luokat valitsevat keskuudestaan vaaleilla yhden edustajan/luokka oppilaskunnan hallitukseen. Oppilaskunnan toimikausi on lukuvuosi.

Hallitus laatii toimintasuunnitelman ja toteuttaa sitä lukuvuoden aikana. Hallitus antaa pyydettäessä lausuntoja oppilaisiin vaikuttavissa asioissa ja päätöksissä.

Oppilaskunnan jäseniä voi olla läsnä kutsuttuina oppilaitoksen eri tiimikokouksissa.

Oppilaskuntaa ohjaavat opettajat: Elina Falck ja Arja Pänkäläinen

 

ALALUOKKIEN OPPILASKUNNAN HALLITUS LV. 2011 – 2012

1    Antti Himanen (Pinja Kemppainen)

2a) Atte Seppänen (Tuomas Juntunen)

2b) Sylvia Rissanen (Joakim Lesonen)

3a) Julia Juntunen (Kimmo Timonen)

3b) Kaapo Laakkonen (Katja Heikkinen)

4a) Sara Juntunen (Justus Turpeinen)

4b) Kiira Juntunen (Leevi Heikkinen)

5    Väinö Huttu (Aleksi Kemppainen)

6a) Jesse Falck (Neeni Huttu)

6b) Iikka Huttu (Jere Raappana)

7 luokkien oppilaskunnan hallituksen jäsenet valitaan Roinilan leirien jälkeen


          YLÄLUOKKIEN OPPILASKUNNAN HALLITUS 2011 - 2012

7 luokat

8a) Laura Mäkeläinen (Eveliina Karhu)

8b) Eveliina Huusko (Rami Juntunen)

8c) Meiju Keränen (Annika Juntunen)

8d) Josefina Falck (Milla Mikkonen)

9a) Eetu Tolonen (Kia Heikkinen)

9b) Tuuli Juntunen (Katariina Seppänen)

9c) Enna Juntunen (Santeri Lehtonen)

9d) Veera Palo-oja (Oskari Kela)

9e) Jussi Korhonen (Jesse Seppänen)

9f) Tommi Kallio (Sami Mikkonen)

              JOPO PR Perttu Moilanen (Janne Manninen)