|
OPPILASARVIOINTI Oppilaanarviointi jaetaan arviointiin opintojen aikana ja päättöarviointiin. Alaluokilla suoritetaan sanallinen arviointi luokilla E – 2 kerran vuodessa sekä sanallinen ja numeroarviointi luokilla 3 – 6 kaksi kertaa vuodessa. Lisäksi voidaan järjestää arviointikeskusteluja. 7-9luokkalaiset saavat lukuvuoden aikana jouluna välitodistuksen ja keväällä lukuvuositodistuksen. Yhdeksäsluokkalaiset saavat keväällä perusopetuksen päättötodistuksen. Syys-ja kevätlukukauden puolessa välissä 7-9 luokan oppilaan tuntityöskentelystä ja koulumenestyksestä (kokeista, pistokkaista, esitelmistä, aineista jne.) kootaan välitiedote. Välitiedotteessa opettajat voivat myös sanallisesti kuvailla oppilaan koulunkäyntiä. Huoltajat puolestaan voivat käyttää tiedotetta yhtenä välineenä vuoropuhelussa opettajien kanssa. Oppilaille tiedote antaa vinkkejä opiskelun sujumisesta ja viitteitä tulevasta arvioinnista. Oppiaineiden arvioinnin perusteista lisätietoja antavat luokanopettajat ja aineenopettajat.
Arvosana 10 Oppilaalla on jatkuva myönteinen asenne koulutyöhön. Oppilas on ehdottoman rehellinen, huomaavainen ja kohtelias. Oppilas ymmärtää vastuun omasta ja muiden työstä työyhteisössä ja toimii aktiivisesti sen eteen. Arvosana 9 Oppilaalla on myönteinen asenne koulutyöhön ja hän käyttäytyy hyvin. Oppilas oppii virheistään. Oppilas tuntee vastuun koulutyön onnistumisesta ja on hyvä koulutoveri. Arvosana 8 Oppilaalla on yleensä myönteinen asenne koulutyön onnistumiseen. Oppilas on rehellinen ja useimmiten huomaavainen ja kohtelias. Oppilas on yhteistyökykyinen. Arvosana 7 Oppilaan asenne koulutyöhön vaatii ajoittain ohjausta myönteisempään suuntaan. Oppilaalla ilmenee jonkin verran työrauhaongelmia ja sääntöjen rikkomista. Oppilas on yleensä yhteistyökykyinen, mutta ei aina ota riittävästi huomioon toisia. Arvosana 6 Oppilaan asenne koulutyöhön vaatii usein ohjausta. Oppilaalla on vaikeuksia tiedostaa omaa vastuutaan toiminnastaan. Oppilas käyttäytyy rumasti toisia kohtaan. Arvosana 5 Oppilaan käyttäytymisen ohjaaminen on jatkuvaa ja vaatii useita keskusteluja huoltajien ja oppilashuoltohenkilökunnan kanssa. Oppilasta joudutaan usein rankaisemaan. Oppilas käyttäytyy epäluotettavasti ja rumasti toisia kohtaan. Oppilas häiritsee muiden opiskelua. Arvosana 4 Oppilaan asenne koulutyöhön on täysin kielteinen ja hänen käyttäytymisensä on erittäin huonoa. Käyttäytyminen ei edellytä vuosiluokalta siirtymistä ja vaatii välittömiä oppilashuollollisia toimenpiteitä.
|
||