|
Nivan koulu Vaarannivantie 37 A 89680 VAARANNIVA Puhelin: 044 - 777 3192 (toimisto) 044 - 777 3153 (koulunjohtaja) Henkilökunta: Kirsi Härkönen-Kela, koulunjohtaja Mikko Turunen, opettaja Pekka Kemppainen, tuntiopettaja Tuula Holopainen, kka Helena Väisänen, keittäjä-siistijä Sähköpostit: etunimi.sukunimi@suomussalmi.fi |
Nivan koulu sijaitsee Kainuussa Suomussalmen kunnan Vaarannivan kylässä, kauniin Nivavaaran laella. Muita lähikyliä ovat Näljänkä, Kurkikylä, Vääkiö ja Ahjola Suomussalmen kunnassa sekä Suolijärvi ja Joukokylä Puolangan kunnassa, Metsäkylä Taivalkosken kunnassa ja Puhos Pudasjärven kunnassa. Nivan koulu sijaitsee noin 50 kilometrin päässä Suomussalmen kuntakeskuksesta luoteeseen.
Nivan koulu aloitti toimintansa jo vuonna 1927 Polvelan kansakoulun nimellä. Monien värikkäiden vaiheiden ja kiertolaiselämän jälkeen päästiin oikeaa koulurakennusta rakentamaan vuonna 1954. Vuosikymmenten myötä tämän koulun tilat osoittautuivat epäkäytännöllisiksi ja remonttia suunniteltaessa havaittiin mittavan remontin tulevan maksamaan lähes saman verran kuin uuden, ajanmukaisen koulun rakentaminen maksaisi. Uutta koulua alettiinkin rakentamaan kesäkuussa 2008 ja se valmistui saman vuoden joulukuussa. Muutimme uusiin tiloihin hieman ennen joulua ja täysipainoinen työskentely uudessa hienossa koulussamme alkoi vuoden 2009 alussa.
Katso video uuden koulun rakennusvaiheista (8 min mpg, 130 Mb)